Eetu Peltokangas kuuluu nuorten keihäänheittäjien maajoukkuerinkiin

Asuminen/Kaikki uutiset/Vapaa-aika

Harjoittelun ja lukio-opiskelun voi sovittaa hyvin päivän kulkuun

Eetu Peltokangas tähtää ensi kesänä nuorten EM-kisoihin. Laji on keihäänheitto, jossa nuori mies, aivan kohta 18-vuotias, saavutti viime kaudella omassa ikäluokassaan SM-pronssia. EM-kisojen tulosraja on 69 metriä ja viime kaudella Toholammin Urheilijoiden heittäjä kiskaisi miesten keihästä 64,5 metriä.  Vuodessa tulosparannusta pitää tulla jonkin verran. Ilmaiseksi lisämetrit eivät tietenkään tule. Se vaatii määrätietoista työtä.

– Nopeus ja voima ovat kehittyneet hyvin, Eetu kertoo.

Hän arvioi, että edustuspaikkaa on kärkkymässä 6-8 miestä.

– Se on tasavahva porukka ja varmasti tarvitaan karsintakisa, jotta kolme parasta pystytään valitsemaan.

Keihäs jäi luonnostaan ykköslajiksi

Eetu Peltokangas oli viime viikonvaihteessa torstaista sunnuntaihin Kuortaneella nuorten keihäänheittäjien maajoukkueleirillä.

– Meno oli kova. 6-7 tuntia päivässä treenattiin. Kun tulin sunnuntaina kotiin, ei tarvinnut muuta kuin mennä nukkumaan. Kyllä se kohtuullisen koville otti, mies tuumaa.

Hän sanoo, että alueleiritykseen verrattuna meno oli kovempaa.

Eetu on ollut urheilussa monen lajin mies. Yleisurheilussa hän on kokeillut lajia kuin lajia, pelannut sulka- ja jalkapalloa, hiihtänyt ja pelannut lentopalloa. Nyt lajikirjoa on luonnollisesti pitänyt hieman valkata. Keihäänheitosta hän on ollut kiinnostunut aivan nuoresta pojasta saakka.

– Taisin olla viiden vanha, kun aloittelin. Tuolloin Thorkildsen ja Pitkämäki olivat lajin vahvoja nimiä, ja kyllähän he varmasti olivat myös jonkinlaisia esikuvia. Tätä lajia minun ei oikeastaan ole tarvinnut valita, sillä olen ollut keihäässä hyvä ja olen tykännyt siitä. Se on jäänyt luonnostaan päällimmäiseksi, Eetu sanoo.

Hänen valmentajansa on Harri Ylikotila. He ovat tehneet yhteistyötä parisen vuotta.

– Harri kertoo aina miksi mitäkin tehdään. Olen kehittynyt koko ajan. Hän myös katsoo, ettei ylitreenata. 

Heittoharjoituksia, joissa myös valmentaja on mukana, Eetu tekee kerran viikossa Himangalla.

– Toholammilla on toki erinomaiset harjoittelumahdollisuudet, mutta heittoharjoitukset tehdään Himangan hallissa, jossa voi käyttää piikkareita.

Eetu Peltokangas opiskelee lukiossa toista vuotta ja aikoo viedä opinnot valkolakkiin saakka normaalisti kolmessa vuodessa.

– Harjoittelun ja opiskelun sovittaminen yhteen sujuu Toholammilla hyvin. Kun koulu kolmen aikoina iltapäivällä päättyy, hallissa on silloin hyvin tilaa ja pääsee joustavasti harjoittelemaan. Toki joskus kaiken yhteensovittaminen vaatii hieman sumplimistakin, mutta toki tämä on helpompaa näin kuin jollakin joukkuelajin urheilijalla, Eetu toteaa.

Harjoittelussa on yksi lepopäivä viikossa.

Nyt on saanut olla terveenä

Pari vuotta sitten miehellä oli selkävaivoja. Juuri tuossa vaiheessa Harri Ylikotila tuli valmentajaksi.

-Miehellä oli paha rasitusvamma selässä. Siitä selvittiin, Harri sanoo.

Hän kuvailee Eetua, kummipoikaansa, tunnolliseksi harjoittelijaksi. Räjähtävä voima on tarttunut hyvin. Pieni hötkyily meidän pitää saada pois. Pitää keskittyä laatuun ja suoritukseen. Odotin jo viime kaudelta hieman parempia tuloksia, mutta siinä oli pieniä tekniikkaongelmia, Harri kertoo.

Eetu sanoo, että viimeiset puoltoista vuotta hän on saanut harjoitella terveenä.

– Ei ole ollut mitään isompaa. Tokihan sitä aina joskus jonkinlaisia tuntoja on, mutta ne kuuluvat asiaan, Toholammin keihäslupaus naurahtaa.

Eetu Peltokangas tapaa aina joskus myös Teemu Wirkkalan. Hän toimii valmentajana alueleireillä.

– Olen saanut häneltäkin hyviä ohjeita harjoitteluun.

Milloin miesten keihäs ylittää 80 metrin rajapaalun, siihen Eetu ei aivan tarkkaa vastausta tietenkään voi antaa, mutta hän uskoo sen olevan lähellä kolmen vuoden kuluttua.

Opiskelu ja keihäänheitto vievät nyt ajan.

– Pari kertaa viikossa käyn pelaamassa lentopalloa, Eetu kuitenkin huomauttaa.

Hän kertoo, että yksi uusi urheiluun liittyvä kokemuskin on hankittu.

– Keräsin sponsoreita ja vastaanotto oli todella mukava. Finn Spring, Aalto Haitek, Toholammin Fysioterapia ja Toholammin Osuuspankki ovat tällä kaudella tukemassa minun urheilu-uraani, mies kiittelee.

Ja nuoren miehen elämään kuuluu myös tyttöystavä. Tämä Eetun valittu on lestijärveläistyttö, joka opiskelee myös Toholammin lukiossa.

Lukion jälkeen Toholammin nuori keihäslupaus pyrkii opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon liikuntatieteitä.

Kovat tavoitteet. Toholammin keihäsmies Eetu Peltokangas tähtää ikäistensä EM-kisoihin.