Joulu- ja hautakynttilöistä

Tekniikka/Vapaa-aika

Hautakynttilöiden historia ulottuu vajaan sadan vuoden päähän. Jouluna 1921 ylioppilas Lyyli Grotenfelt päätti viedä kynttilän sisarensa Kyllikin muistoksi Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Seuraavana vuonna sadat tekivät saman. Muutamassa vuodessa tämä tapa levisi kaikkialle Suomeen.

Suomessa kynttilät olivat kansan parissa 1800-luvun puolivälin jälkeen, kun parafiini ja steariini keksittiin. Aiemmin kynttilät tehtiin talista

Hautakynttilälle patentti vuonna 1967. Tänäkin jouluna hautausmailla loisti taas kynttilöiden meri, kun omaiset muistivat poismenneitä rakkaitaan. Noista kynttilöistä 5-6 miljoonaa on lähtöisin halikkolaisesta Kynttilä-Tuotteesta. Yritys on toinen Suomen kahdesta teollisesta kynttilänvalmistajasta.
Aimo Linnamäki haki patentin hautakynttilä –nimiselle keksinnölle 1967. Aikaisemmin kynttilät vietiin ilman mitään suojaa, ja ne sammuivat helposti.

Halikkolaistehtaan tuotteet ovat kaikille tuttuja. Hauta- ja öljykynttilöiden lisäksi se valmistaan ns. kilo- eli pöytäkynttilöitä, lämpökynttilöitä, ulkotulia ja lyhtykynttilöitä. Aimo Linnamäen suunnittelema tuulisuojushautakynttilä on yhä käytössä, mutta sitä suositummaksi on noussut metallikannella varustettu hautakynttilä
Kynttilätehdas työllistää 15–20 työntekijää. Kaupankäynti painottuu syksyyn, jolloin varaston on oltava täynnä tavaraa.
Tehtaan nykyinen johtaja Matti Linnanmäki on todennut, että ilman suuria varastotiloja hommasta ei tulisi mitään.
Tehtaalla on tilaa lähes 10 000 neliömetriä, josta suurin osa on varastona.