Uskottava se on

Kaikki uutiset/Työelämä

Soinin Eija jää vapaalle

Siitä on jo yli 43 vuottaa aikaa, kun Eija asteli kunnantalolle ensimmäisen kerran töihin.

– Kunnantalon takaovesta menin sisään. Silloin Hautalan Pirkko lähti kirjanpitokursseille ja minä menin häntä tuuraamaan. Toimistohuone oli alakerrassa ja Marjakankaan Aaro oli jo aloittanut Toholammilla kunnanjohtajana. Talossa olivat silloin myös Lea Kaartinen, Erkki Laaksonen, Väinö Hapuli, Lea Ruuska, Helvi Silvola, Matti Kalliokoski ja Risto Viiperi, Eija Soini muistelee työuransa alkua, jolle tulee mittaa kaikkiaan 43 vuotta ja kolme kuukautta, kun hän virallisesti jää eläkkeelle.

Tämän viikon torstaina Eija on kuitenkin viimeisen työpäivänsä kunnantalolla ja niinpä kello 10 ja 13 välillä kaffitellaan oikein nisun kanssa.

Eija Soini on palvellut asiakkaita monenlaisissa asioissa. Ihmisiä on autettu ja jokaiseen kysymykseen on saatu vastaus.
Muistot palaavat vanhalle kunnantalolle, sillä muutos vuoden 1987 alussa oli melkoinen, kun siirryttiin vastavalmistuneisiin uusiin tiloihin.Hän ehti palvella kuntalaisia 12 vuotta vanhalla kunnantalolla.

– Siinä alakerrassa oli yksi vessa, jota käyttivät niin naiset kuin miehetkin, niin talonväki kuin asiakkaatkin. Se palveli myös siivouskomerona. Puitteet olivat aivan toisenlaiset kuin tässä uudessa kunnantalossa. Ovathan työvälineetkin muuttuneet. Kirjoituskone oli kookas ja vei ison alan pöytäpinnasta. Terävällä lyönnillä aina yksi sakara heilahti ja iski kirjaimen paperille. Jos sitä aikaa ei ole kokenut, se on varmasti vaikea mieltää ajatuksiinsa. Aika on muuttunut monella tapaa.

Ja niin taas aika muttuu, kun Eija pakkaa kamppeensa ja jättää työmaansa. Mitä onkaan kunnantalon neuvonta sen jälkeen. Toisaalta myös Eija hieman pelkää muutosta. Pitkä pätkä elämää ihmisten ympäröimänä. Mitä sitten nyt? Siihen etsitään vastausta.

– Onhan se nyt mukava, kun mennään mökille, ei tarvitse kalenterin mukaan lähteä kotiin. Voi odottaa sitä aurinkoa vaikka useamman päivän, kun ei ole pakollisia menoja, Eija nauraa.

Mökkipaikka on sopivan ajomatkan päässä Himangalla meren rannalla, joten olettaa sopii, että Eija ja Jorma viettävät entistä enemmän aikaa siellä. Joskus tosin se mökkikin saattaa tuntua melkoiselta työpaikalta, kun oikein ryhtyy ponneekkaasti mökkiläläiseksi. Kannattaa pitää mielessä, ainakin nyt alussa, se vapaa. Siitä voi nauttia täysin siemauksin.

– Meillä on myös näitä lastenlapsia Turussa ja Tampereella. Kun kutsu käy, sitä lähdetään katsomaan heidän peräänsä. Sellaiset eivät ole ollenkaan vastahakoisia komennuksia, Eija toteaa.

Emme keskustelleet Eijan kanssa enää töistä. Se kuitenkin selviää hyvinkin äkkiä, että minkälainen työkaveri hän oikein on ollut.

– Kun minä tulin kesätöihin vuonna 1985, minut ohjeistettiin työhöni selväsanaisesti ja tarkasti. Mutta siinä tuli oikeastaan turvallinen olo, vaikka ohjeistus olikin laisensa. Lopusi minulle sanottiin, että kaikki pitää tehdä, mitä käsketään, Maija Jokela avaa oman työuransa alkua kunnantalolla.

Ohjeistajana toimi Eija.

– Hänhän on vähän tuollainen hankala ja laisensa, mutta pohjimmiltaan lämmin ja huolehtivainen, Maija tuumaa lievä pilke silmäkulmassa.

Sitä samaa pilkettä silmäkulmissa on varmasti nähty vuosikymenien aikana kunnantuvalla, kun Eija on tehnyt omia, pieniä kepposiaan työkavereille. Niistä ovat saaneet nauttia aivan kaikki, kunnanjohtajaa myöten. Eija Soini ottaa laatikosta esiin naamarin ja vetäisee sen kasvoilleen.

Pienet jekut ovat aina joskus piristäneet työpäivää.

– Tätäkin on joskus käytetty, kun on jotakin hauskaa pitänyt saada aikaan.

Eija Soini on tämän viikon torstaina vielä kunnantuvalla, mutta sitten hän pitää lomaa ja pianpa alkavat juosta ne viralliset eläkepäivätkin. Työrupeamaa kunnantuvalla kertyy kaikkiaan 43 vuotta ja kolme kuukautta. Kunnantuvalla kahvitellaan torstaina kello 10 ja 13 välillä. Tuolloin kaikki ovat tervetulleita nisukaffeille.